lauantai 10. syyskuuta 2011

23# Tästä kaikki vuosi sitten alkoi..

Aloitin kynsien lakkailun jo ennemmin, kun tein tätä blogia. Aloitin helpoista jutuista, kuten varmaan monet muutkin ovat tehneet. Tässä postauksessa ajattelin esitellä neljät kynnet, jotka niihin aikoihin tein. Ja älkää todellakaan odottako mitään ihmeellisiä luomuksia.. Kuvatkin ovat tavattoman huonolaatuiset.. Pahoittelut jo etukäteen siitä!

Nämä ovat ihan ensimmäiset kynnet, jotka olen lakannut useammalla kuin
yhdellä lakalla.
 Näihin kynsiin laitoin ensin kaksi kerrosta violettia lakkaa, joka oli lempparini silloin. Menin harjoittelemaan kyseisellä lakalla kuitenkin vesimarmorointia (ei niin hyvin seurauksin), joten kyseinen lakka kului siinä operaatiossa loppuun, eikä ole tullut aikaiseksi ostaa uutta..

Noista koristelulakoista kaikki periaatteessa alkoikin,
kun Virosta löysin kyseiset lakat 1,5€ kappalehintaan.



Seuraavat kynnet olivatkin sitten hieman jouluisammat.. Edellisten ja näiden kynsien välissä tein toki muitakin kynsia, joista ei ei ole kuvia ja ne olivat ihan samaa tyyliä kuin nämäkin. Pari perusraitaa ja pohjalla jokin väri.


Nämä kynnet olivat aika jouluiset.

Kyllästyin niihin kuitenkin parissa päivässä ja pienen muutoksen avuilla jaksoin niitä kuitenkin pari päivää pidempään..

Suurta eroahan näiden kynsien välillä ei todellakaan ole :D

Ensin pari kerrosta valkoista lakkaa jonka jälkeen pari punaista raitaa enemmän tai vähemmän vakaalla kädellä ja se oli siinä :D


Sitten voisin vielä esitellä ensimmäiset kynnet, jotka tein kaverilleni.

Kuva on aika epäselvä ellei sitä klikkaa suuremmaksi..
Pari kerrosta turkoosia lakkaa jonka jälkeen viivat niillä ensimmäisillä koristelulakoillani.



Ajattelin nyt väliin laittaa tälläisen postauksen, vaikka tässä esiin tulleet kynnet eivät mitään ihmeellisiä olekaan. Nyt ainakin saitte selville mistä tämä kaikki minun kohdallani alkoi.(:





tiistai 6. syyskuuta 2011

22# Synkät lehdet

Googlessa selailin kaikenlaisia kynsiä ja sitten päätin lopulta tehdä tälläiset kynnet. Nämä eivät ole kopio, vaan idean näihin kynsiin sain useammista kynsistä.

Kuva näyttää huomattavasti paremmalta jos klikkaat sen isommaksi!
Ensin lakkasin harmaalla lakalla koko kynnen kahteen kertaan ohuin kerroksin. Sen jälkeen vinon pään tein mustalla lakalla, myös laittamalla kaksi ohutta kerrosta, jolloin kuivuu paljon paremmin, eikä lakka mene ruttuun vaikka sen tölmisikin johonkin. Pohjan kuivuttua täysin tein kapeakärkisellä valkoisella lehtikuvion rungon ja lopuksi rajasin lehdet hopeisella lakalla.

Kuten kuvasta näkyy nuo reunimmaiset lakat ovat jo aika kärsineet,
kun korkitkin ovat jo menneet osaksi rikki :D
Lakat: Mavalan Black 48 ja New York 217. Kuviot tehtiin kissin nail art paint lakoilla.

perjantai 2. syyskuuta 2011

21# Vaaleat peruskynnet

Tuli joskus kokeiltua kaverin lakkoja ja tein sitten vain ihan tavallisen tyyliset kynnet vaaleammilla sävyillä kuin yleensä lakkailen.

  

Ensin laitoin kaksi kerrosta pohjalla olevaa todella vaaleaa lakkaa. Jonka jälkeen tein vinot osiot vaaleanpunaisella myös kahteen kertaan lakaten. Vaaleanpunainen lakka oli luultavasti ravistunut, koska siinä oli niin paljon kuplia ja se hankaloitti aika reilusti lakkaamista.


Näistä lakoista minulla ei ole valitettavasti sävyjä tiedossa, mutta vaaleampi on ainakin Maybellinen forever strong sarjan ja tummempi lakka on wild and crazy sarjan lakkaa. Jos nuo lakat itselleen haluaisi löytää, niin eiköhän ne penkomalla löytäisi!

tiistai 30. elokuuta 2011

20# Punaiset seeprat

Taas olisi vuorossa kynnet, jotka on tehty kaverille. Ensimmäistä kertaa minä yritin tehdä seepra kuviota, joka osoittautui hieman vaikeaksi.. Mutta kai senkin oppisi, jos vain jaksaisi harjoitella!


Kuvan laatu ei varsinkaan tällä kerralla ole hyvä..
Suosittelen kuitenkin klikkaamaan sen suuremmaksi.
Ensin laitettiin kaksi kerrosta punaista lakkaa,
jonka jälkeen tehtiin seepraraidat mustalla kapeakärkisellä lakalla.

Pohjalla on H&M lakkaa sävy Check Me Out ja raidat tehtiin mustalla Kiss Nail artin paint lakalla.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

19# Kesäkukkia kynsiin

Pitkän ajan ja monen vastoinkäymisen jälkeen saan jälleen tehtyä postauksen tänne.. Kevät ja alkukesä oli kiireistä aikaa ja lopulta sitten koneenikin meni rikki ja kaikki kuvathan olivat pelkästään koneen kiintolevyllä.. Onneksi siltä kiintolevyltä vielä sai osan kuvista siirrettyä uudelle koneelleni! Mutta niihin kynsiin..

Tälläkin kertaa kaverille tehdyt kynnet ja hän itse päätti värit ja kuvion.

Kuva näyttää heti selkeämmälä kun klikkaat sen suuremmaksi!
Ihan ensimmäisenä lakattiin kaksi ohutta kerrosta Rimmel Londonin 60 seconds lakalla jonka sävy on 825 sky high. Sen jälkeen tehtiin kukka kynnen keskelle kapeakärkisellä Color clubin art club nail art lacquer:illa sävy 41 pink glow. Siinä vaiheessa tuntui siltä, että kynsistä vielä puuttuu jotain, joten terälehtien keskustat lakattiin Delia artin decoration lakalla jonka numero on 24.


Tässä lakat, jotka jo ylempänä luettelinkin.
Nyt taas pyrin jatkamaan bloggailua kuten aikaisemminkin, ettei tule tälläisiä taukoja! Niin ja ottaisin mielelläni vastaan ehdotuksia ja ideoita miten kehittää blogia. Ja Ideoita kynsiin otan myös erittäin innoissani vastaan, koska joskus on niitäkin päiviä, että ei vain millään keksi :D

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

18# Vähän glamourimmat mariannet

Näin synttäripäivänäkin ehti tulla vähän päivittämään :D Mutta niin tällä kertaa muunnelma niistä sinisistä marianne kynsistä. Näistä tuli omasta mielestäni niin sanotusti hieman glamourimmat.


Tein samalla tyylillä kuin aikaisemmatkin. Eli vuorottelin kullakin värillä, kunnes koko kynsi peitossa. Ja raitojen kuivuttua tällä kertaa kaksi kerrosta läpinäkyvää lakkaa.



Käytössä oli kaikki kolme Kiss nail artin lakkaa; kiiltävä hopea, musta ja valkoinen. Päällä vielä Lumenen quick & chic sävy 2 kaukainen unelma.

maanantai 23. toukokuuta 2011

17# Se Suomen MM-kulta!




Nämä kynnet nyt valitettavasti tulee viikon myöhässä..
Vaikka ei se maailmanmestaruus mihinkään ole hävinnytkään.
Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan.

Klikkaa kuvaa, jotta saat siitä paremman näköisen.

 
Ensin kaksi kerrosta kultaista lakkaa, jonka jälkeen glitter raidat, jotka tein kahteen kertaan,
koska ensimmäisellä kerralla tuli niin ohuet ja haileat, etteivät ne erottuneet.



Leijonalakkauksen lakat: Maybelline forever strong sävy or chic 810 chic gold
 ja delia artin decoration sävy 16

Onnea vielä kerran leijonille! Niin ja tuo logo on täältä näin!


lauantai 21. toukokuuta 2011

16# Lontooraetta kynsillä!

Muille ei välttämättä ihan ensimmäisenä näistä kynsistä tule mieleen Fazerin lontoo rae suklaa, mutta minulle tulee! Pohjaväri on juuri suklaan väristä, musta on lakritsia siellä suklaan seassa ja valkoinen on sitä rakeen reunaa. Eli juurikin lontooraesuklaakynnet.



Klikkaa kuvaa, jotta saat sen paremmaksi ja suuremmaksi.
 Ensin lakkasin pohjan kahteen kertaan tuolla suklaan ruskealla, jonka jälkeen tein kynsiin mustat viivat. Annoin kuivua jonkin aikaa ja lisäsin molemmin puolin vielä valkoiset viivat.


Lakat löydät näillä nimillä: Kiss nail art paint sävyinä valkoinen ja musta ja Isa Doran wide brush wonder nail 647 bohemian brown.

torstai 19. toukokuuta 2011

15# Violetteja rusetteja

Minnihiiri kynsissä tykästyin rusetteihin, mutten viitsinyt taas samalla tyylillä tehdä, joten tällä kertaa sitten tälläiset.

Suurenna kuva klikkaamalla sitä.
Ensin lakkasin vinot kärjet violetilla lakalla kahteen kertaan. Sen jälkeen tein rusetit ja lopuksi vielä jatkoin viivat ruseteista kynnen reunoihin. Loppujen lopuksi laitoin kerroksen läpinäkyvää lakkaa.



Tämän kerran lakat: H&M nail polish Soaked in purple, Kiss nail art paint valkoinen ja Lumenen quick & chic Kaukainen unelma 2.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

14# Kynsiä vähän pienemmillekin

Eli tässä postauksessa ajattelin esitellä kerralla kolmet kynnet, jotka olen tehnyt lapsille. Olen antanut aina itse heidän päättää lakat ja kuviotkin ovat useimmiten tulleet heidän tahdostaan..

Alun perin aioimme tehdä spiraalit punavalkoisina, jotta ne olisivat tavallaan muistuttaneet niitä tikkareita. (Tiedätte varmaan mitä tikkareita tarkoitan). Mutta päädyimme kuitenkin sinivalkoiseen.

Klikkaa kuva suuremmaksi, niin on selvempi.
Spiraali kuvion tein dotting toolilla kahteen kertaan pohjalakattuihin kynsiin. Kuvio oli yllättävän vaikea tehdä kohtuu pieniin kynsiin..


Pohjana toimi: W7 Nail polish säy 51 wild blue ja spiraalit tehty suhadan peruslakan ja dotting toolin avulla.


Seuraavaksi kynnet jotka ovat ensimmäiset, jotka olen tehnyt lapsille. Molemmat tytöt halusivat tassukynnet, mutta teimme kuitenkin heille eri väriset. Toiselle pinkit ja toiselle turkoosit. 

Klikkaa tämäkin kuva suuremmaksi.
Näihinkin kynsiin ensin kaksi kerrosta pohjalakkaa, jonka jälkeen hammastikulla tein tassukuviot, koska en vielä tuolloin omistanut dotting toolia. Tassukuviot tulivat kuitenkin aika ohuelti, joten nekin oli tehtävä kahteen kertaan.


Wild and crazy sävy w52 Summer neon, suhadan valkoinen peruslakka ja H&M Nail polish sävy U must have this. Vaikka dotting toolia en tassukynsiin käyttänyt, olen jostakin syystä jälkikäteen ottanut kuvan, missä dotting toolkin on..



Viimeisenä tälläiset ihan perus raitakynnet. Pohjalakka kahteen kertaan, jonka jälkeen valkoinen raita ja vielä sen jälkeen molemmin puolin siniset raidat.



H&M Nail polish U must have this, Aden cosmetics art nail polish sävy 01 ja color club art club nail art laquer sävy NA14 midnight blue.

torstai 5. toukokuuta 2011

13 # Inspiraatio orkideoista

Eräänä päivänä aloin haaveilemaan, että orkidea olisi kiva huonekasvi
 ja sopisi hyvin kämppääni. Sitten jotenkin ajauduin googlettamaan
orkideaa ja sen jälkeen tein nämä kynnet. Kukat siis eivät muistuta
mitenkään orkideaa, mutta nämä nyt ovat sellainen oma versio niistä.. 







Klikkailkaas taas kuva suuremmaksi niin on  parempi.




Ihan ensiksi lakkasin pohjan kahteen kertaan tuolla punaruskealla lakalla jonka jälkeen tein kapeakärkisellä lakalla kukille mustat varret ja viimeisenä käytin dotting toolia ja suhadan valkoista lakkaa, joilla saatiin kukat aikaan.



The color work shopin lakka sävy H 12, Aden cosmeticsin art nail polish sävy musta 02 ja taas se Suhadan valkoinen peruslakka. Dotting toolista käytin kapeampaa päätä.


tiistai 3. toukokuuta 2011

12# Kultaketju

Tälläkin kertaa kaverille tehdyt kynnet. Oltiin lähdössä iltaa viettämään, ja hän halusi kynnet, jotka sopivat hänen paitaansa joka oli musta ja jossa oli kultaisella ketjua ja muutamia muita kuvioita. Siispä päätimme tehdä tälläiset kohtuu yksinkertaiset kynnet.



Tämäkin kuva paljon selvempi jos klikkaat sen isommaksi.
 

Pohjan lakkasin kahteen kertaan rimmelin 60 seconds lakalla sävy 800 Black out ja ketjukuvion tein dotting toolilla ja Maybellinen Forever Strong pro lakalla sävy 810 Chic gold.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

11# Särkyneet kynnet

Tällä kertaa kynnet, jotka olen tehnyt jo aikoja sitten yhdelle kaverilleni. Hän itse piirsi särökuvion, joka on kaikissa kynsissä symmetrinen. Ainoastaan hopeat kohdat vaihtelevat.





huom. kuvan saa klikkaamalla isommaksi, jolloin siitä tulee
huomattavasti selvempi.


Ensin kaksi kerrosta turkoosia lakkaa, jonka jälkeen valkoinen "viivajuttu" ja lopuksi päähänpistona lisättiin vielä tuota hopeaa glitteriä aina muutamaan kohtaan.


H&M Nail polish sävy U must have this, Delia artin decoration sävy 17 ja Aden cosmeticsin art nail polish sävy valkoinen 01.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

10# BlackWhiteSilver

Itse tykkään aika paljon siitä, ettei aina ole aivan koko kynsi värillisellä lakalla lakattuna. Vaikka lakkaa vain kärjet yksinkertaisesti, niin on silti useita helppoja ja yksinkertaisia vaihtoehtoja, miten kynsistä saa aika kivan näköiset. Tässä yksi esimerkki.


Tausta nyt ei ollut mikään paras mahdollinen..




Ensin tein mustat ja valkoiset kärjet Mavalan lakoilla 48 Black ja 49 White. Hopeiset viivat kärkien alapuolelle tein Delia artin art decoration lakalla sävy 17. Lopuksi laitoin vielä läpinäkyvää lakkaa Lumenelta sävy 2 kaukainen unelma.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

9# Pitkän mietinnän ja useiden kokeilujen tulos

Jokin aikaa sitten, kun tein nämä kynnet oli sellanen päivä, että ei oikein mikään kelvannut. Tein jokaiseen kynteen erilaisen lakkauksen, enkä niistäkään loppujen lopuuksi kelpuuttanut mitään.. Lopuksi päätin laittaa kaikkiin kynsiin pelkän harmaan lakkauksen, mutta seuraavana päivänä sitten päätin lisätä siihen tuollaiset lehdet, miksikä niitä nyt sitten haluaakaan kutsua.


Tumman harmaata lakkaa oli laitettava kaksi kerrosta, jotta siitä tuli tasainen ja peittävä. Vaaleanpunaista kuviointi lakkaa taas laitoin tahallani vain yhden kerroksen, ettei siitä tulisi liian punainen.

Color club art club nail art lacquer NA47 Robin's egg ja NA41 Pink Glow. Pohjana toimi Mavalan 217 New York, jota suosittelen kaikille!

Kaipailisin lisää palautetta blogistani, vinkkejä, ehdotuksia jne. eli niitä tulemaan paljon kiitos(:

maanantai 18. huhtikuuta 2011

8# Tennari/korsettikynnet

Näitä tälläsiä kynsiä oon halunnut jo jonkin aikaa koittaa, mutta aina vain jostain syystä unohtunut. Kun sitten vihdoin ne sain tehtyä, niin unohdin tietysti ottaa kuvan.. Tänään sitten harkoissa muistin, ettei näistä kynsistä ole vielä kuvaa joten piti harkoissa pikaisesti kännykällä ottaa kuva, koska tiesin etteivät kynnet kestäisi "ehjinä" harkkojen loppuun asti, koska lakat oli jo ennemmin toisesta kädestä lohkeilleet.


Kuva on tosi valottunut kiitos puhelimen kameran.. :/

Pahoittelen vielä kuvan laatua, mutta tässä tapauksessa kai parempi jonkinlainen kuva kuin ei kuvaa ollenkaan. Ensin lakkasin koko kynnen kahteen kertaan kaverini valkoisella lakalla (merkkiä en muista). Sen jälkeen tein mustat reunat Kiss nail artin paint lakalla sävy SPA12 Black. Annoin taas kuivua, jonka jälkeen dotting toolin isompaa päätä käyttäen tein valkoiset pallot. Taas odottelua ja lopuksi samaa kissin mustaa käyttäen nuo nauhat.

Itse huomasin, että kivemmalta näytti mitä tiheämpään sai tehtyä, eli mitä useamman valkoisen pallon mahdutti kynteen. Harmittaa, että tästä postauksesta tuli tälläinen vajanainen, mutta jatkossa otan kunnolliset kuvat ja lakkojenkin tiedot tulette saamaan tästä eteen päin!

ps. Täältä voit halutessasi käydä kurkkaamassa kuvan mustasta kissin lakasta, jos sen halusit nähdä.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

7# Pastellikynnet

Omasta mielestäni lakkojen värit pastellin sävyisiä, mutta asiasta voidaan olla montaa mieltä. Nämä kynnet tuli kaverille tehtyä äkkinäisenä päähän pistona, kun menin heillä käymään. Niin ja pahoittelut siitä, että postauksia ei ole pitkään aikaan nyt tullut.. Mulla oli koeviikko ja muutamia muita juttuja, jotka oli pakko hoitaa niin ei pahemmin tullut kynsiäkään lakattua.



Ensin lakkasin koko kynnen harmaalla kahteen kertaan, ja keltaisen sitten siihen päälle kahteen kertaan myös. Lopuksi vielä lisäsin dotting toolin pallopäällä nuo pisteet.



Lakat: Wild and Crazy (lisään sävyn myöhemmin), H&M Nail polish Goes bananas ja Mavalan musta 48.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

6# Bohemian Brown

Tälläkin kerralla käytössä yksi lempilakoistani, eli Isa Doran Wonder Nail wide brush ja sävy Bohemian Brown. Isa Doralta en valitettavasti vielä omistakaan kuin tämän ja valkoisen graffiti nail lakan. Tulevaisuudessa varmasti kyllä ostan kyseisen merkin lakkoja.



Itseäni hieman häiritsee se, että joissakin kynsissä siksak kuvio on tiheämpää kuin toisissa, mutta loppujen lopuksi olen kohtuu tyytyväinen näihin kynsiin. Tälläkin kertaa idea tähän kuvioon tuli, kun vain kokeilin kaikenlaista. Ruskeaa lakkaa laitoin kaksi suht ohutta kerrosta, jonka jälkeen rustailin valkoiset kuviot.




Isa Dora Wonder nail wide brush Bohemian Brown 647 ja taas se lidlistä ostettu Suhadan ranskalaiseen manikyyriin tarkoitettu lakka + dotting tool.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

5# Siniset Mariannet


Ne kerrat ovat harvassa, kun innostun tekemään täsmälleen samanlaiset kynnet uudelleen, mutta näistä sinisistä marianne-karkki kynsistä tykkäsin ensimmäisellä kerralla niin paljon, että tein ne uudestaan mitään muuttamatta.



Nämä kynnet oli nopea tehdä. Pohjalle en laittanut mitään, vaan aloitin suoraan raidoittamisen. Tein vuorotellen raidan harmahtavan sinisellä ja kirkkaan sinisellä. Art Clubin lakat ovat tähän asti olleet niin hyviä, että ne ovat pysyneet mainiosti ilman päällyslakkoja, eivätkä ole lähteneet lohkeilemaankaan, joten en tällä kerralla laittanut mitään lakkaa päälle. Ja kuten aina, lakat pysyivät moitteettomasti.

Näiden kuviointilakkojen harja on tähän mennessä
vastaan tulleista paras! Välillä väriä saattaa hieman kertyä yläosaan,
josta se saattaa yllättäen tippua pisarana pois, mutta sitäkin käy vain harvoin.
Lakat: Art Club nail art lacquer sävy NA47 Robin's egg ja 
Art Club nail art lacquer sävy NA14 Midnight blue.